perjantai 31. tammikuuta 2014

Paras aloitus päivälle


Eräs kokeilu havahdutti jälleen, että sillä mitä syö, on todella merkitystä. Olen ennenkin kuullut, että kannattaa kokeilla minkälainen aamupala sopii itselle; rasva-, proteiini- vai hiilihydraattipainotteinen. Kuitenkin vasta Biohakkerin Käsikirjan uniwebinaarin jälkeen kiinnostuin asiasta pitkästä aikaa. Kyseisessä webinaarissa kun suositeltiin huonosti nukutun yön jälkeen rasvapainotteista aamuateriaa. Yleensä siis en ole kauhean tarkka aamupalasta, vaan syön lähinnä mitä kaapista on löytyy, kuitenkin sisältäen proteiinia, rasvaam jotain vihreää ja hiilareita.



Nyt tosiaan kun Jaakko Halmetoja taas mainitsi asiasta, päätin kokeilla. Yhtenä aamuna söin runsaammin riisiä (=hiilihydraatteja), ja olo oli jokseenkin nuutunut. Ei oikein inspannut lähteä luennolle. Seuraavana aamuna tein smoothien, jossa oli runsaasti rasvoja ja kaakaota - Boom! Ihan huikea ero olotilassa! Olo oli todella skarppi, inspiroitunut ja energinen. Koko aamu meni hyvässä flow'ssa, luennolla jaksoi kunnolla keskittyä ja olla mukana. Siitä lähtien olen yrittänyt syödä aamuisin rasvapainotteisesti, kuitenkaan liikoja stressaamatta. On okei joustaa. Mutta pidemmän tähtäimen linja on kuitenkin rasvan painotuksessa.

Olen kokeillut eri smoothievariaatioita ja tällä hetkellä suosikkini on lämmittävä paksuhko suklaasmoothie. Kylmänä talviaamuna on erityisen mukavaa, että juoma lämmittää konkreettisesti ja mausteiden avulla. Tässä resepti:


Tosin nyt huomasin, että unohdin kuvan tekstistä pari ainesosaa: kaakovoin ja kookosöljyn, joita laitan molempia fiiliksellä, yleensä noin ruokalusikallisen. Jos haluaa juomasta erityisen brainboosterin, kannattaa sekaan heittää vielä Four Sigma Foodsin Lion's Mane -instanttia ja/tai Focus -blendiä.

Tällä lähtee päivä mahtavasti käyntiin!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Katse hampaisiin

Aina asiat ei ole niinkuin niiden olettaisi olevan.

Myönnetään: olen ollut koko ikäni laiska hampaiden hoitaja. Iltapesu on muka riittänyt, vaikka olen usein saanut asiasta huomautuksia. Aamupesusta ei vaan koskaan ole tullut samanlaista rutiinia. Hammaslankaa sentään olen muistanut silloin tällöin käyttää.

Vuodenvaihteen jälkeen innostuin hoitamaan hampaitani tehokkaammin, kun yhtäkkiä ymmärsin, että suu on osa kehoani ja haluan kehoni voivan mahdollisimman hyvin. Otin käyttöön Oil pullingin (öljypurskuttelu), josta voit lukea lisää esimerkiksi Leeni Viion blogista. Lyhykäisyydesssään ideana on purskutella aamulla 15 minuuttia kookos- tai seesamöljyä suussa, sylkeä öljy pois ja pestä hampaat normaaliin tapaan.

Purskuttelusta on nyt parin viikon aikana tullut rutiini. Aluksi se oli hieman epämiellyttävää, mutta häkellyttävän puhdas tunne säilyy suussa koko päivän. Lisäplussana hampaat ovat vaalentuneet. Jäin siis koukkuun. Onnellisena ajattelin, että nyt on suu kondiksessa kun ruokavaliokin on. Alkupreäiskansoilla kun ei samanlaisia suuongelmia mitä länsimaalaisilla, johtuen ravinnosta. Itse kun syön kivikautisesti, niin ajattelin että asiat ovat hyvin.

No, elämä on yhtä oppimista. Ja palauttaa tarvittaessa maanpinnalle. Eräänä päivänä satuin puraisemaan kaakaopavun takahmpaaseen ja jumpe kun teki kipeää! Tutkailu osoitti, että takahampaassa on kolo. Reikä. Pelästyin ja ihmettelin miten se on mahdollista. Varmaan paikka lähtenyt, ajattelin ja tyytyväisenä uskoin tämän teorian. Siis eihän minulla voi olla reikiä kun elintavat on muuten hyvät!

Eilen koitti sitten hammaslääkäri. Sain iskun vasten kasvoja, kun kuulin että hampaassa on syvä reikä. Puudutus ja paikkaus. Oltiin kuulemma lähellä juurta, eikä juurihoito ollut kaukana, eikä vieläkään poissuljettu juttu. Huokaisin silti helpotuksesta, maksoin ja lähdin kotiin. Matkalla ajattelin että huh, pääsinpä onneksi helpolla!

Kun myöhemmin puudutus alkoi hälvetä, tulikin tilalle kyyneleet nostattava kipu. Tuli samalla katkaistua parin vuoden lääkkeettömyys, ei sitä särkyä olisi muuten kestänyt.. Nyt seuraavana päivänä on onneksi jo hiukan parempi, joskin poskikin on turvoksissa.

Summa summarum: oppi meni perille. Mahdollinen makean syönti vain ruoan yhteydessä, öljypurskuttelun jatkaminen, hammaslanka joka päivä jne. Pohdin vielä fluorin vaikutusta, nyt olen ainakin vuoden mennyt fluorittomalla tahnalla. Pitää kaivella faktaa aiheeseen liittyen ja tehdä itse omat päätelmät onko fluori hyvä juttu vai ei.. Myös seesamin siemeniä ostin pitästä aikaa, niistä kun saa kalsiumia hyvin imeytyvässä muodossa, vaikkapa seesamsiemenmaitona. Pohdin myös K-vitamiinin tilaamista iHerbistä, kyseinen vitamiini kun on yhdistetty vahvasti kalsiumin imeytymiseen ja moneen muuhunkin juttuun. Ruosta sitä saa lähinnä niittylihasta ja raakamaidosta. Lisäksi aion tehdä luulientä mineraalien saamiseksi. WellnessMaman sivuilta löysin osan näistä ideoista, sekä muutenkin mukavasti infoa, vinkkejä ja ohjeita hampaiden hyvinvointiin, tsek tsek! Näillä eväillä jatketaan. :)

lauantai 18. tammikuuta 2014

Ortho Adapt ja pari muuta vinkkiä lisämunuaisten uupumukseen

Mietin, että voisi olla paikallaan kirjoittaa postaus siitä, miten sain luonnollisesti parannettua lievän lisämunuaisuupumuksen sekä lievän kilpirauhasen vajaatoiminnan. Kun vielä sain kyselyä aiheesta kommentin mouodossa, ei tarvinnut enää kauempaa miettiä. Tässä siis tulee. Postauksesta tuli pitkä, mutta toivottavasti siitä on apua edes jollekulle. :)

Ensin lyhyesti lisämunuaisuupumuksen määritelmä kilpirauhanen.fi -sivustolta:

"Lisämunuaisten uupumus on tila, jossa lisämunuaiset eivät enää jaksa tuottaa hormoneita, erityisesti kortisolia, normaalisti pitkittyneen stressin tai sairauden vuoksi. Pitkään jatkuneen stressitilan tuloksena lisämunuaisten kortisolivarastot tyhjenevät, eivätkä lisämunuaiset tuota enää hormoneita normaalisti."
Lisää uupumuksesta voit lukea esimerkiksi kyseiseltä sivustolta.

Aivan ensimmäisenä olisi tärkeää varmentaa erilaisin testein, että kyseessä todella on lisämunuaisten uupumus. Osan testeistä voi tehdä myös itse, mutta labratestit toki antavat luotettavimmat tulokset. Mainitulta sivustolta löytyy listattuna kaikki testit. Asiaa helpottaa jos löytää lääkärin, joka on perillä näistä asioista - sain kokea tämän kun useamman eri lääkärin kanssa käydyn turhauttavan tapaamisen jälkeen löysin vihdoin sellaisen, joka oikeasti ymmärsi. Muistan vieläkin elävästi kuinka hurjan helpottava tunne oli oli saada selitys pitkään jatkuneille oireilleni.

Minulla siis diagnosoitiin lievä lisämunuaisen uupumus ja lievä kilpirauhasen vajaatoiminta. Koska tilani ei ollut niin huono kuin se olisi voinut olla, päätti lääkärini hoitaa näitä luonnollisin keinoin, kehoa tukien. Olen tästä kiitollinen, vaikka matka onkin ollut pitkä. Toisaalta se on myös opettanut paljon.

Seuraavaksi juttuja joiden koin auttavan toipumisprosessissa.


Ravinto

Syö anti-inflammatorista, ravinteikasta ja mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa, jotta kehosi saa tarvitsemansa rakennusosaset korjatakseen itsensä. Syön itse paleotyyppisesti aitoa ruokaa: vihanneksia, juureksia, lihaa, kalaa ja kanaa sekä hedelmiä. Lisäksi syön paljon marjoja, kylmäpuristettuja laadukkaita öljyjä, siemeniä ja pähkinöitä - sekä koska tykkään hifistelystä, niin myös superfoodeja.

Hoitoni alkuvaiheessa pääpaino oli kypsennetyssä ruoassa, jotta kehon oli helpompi sulattaa ruoka - minulla kun oli suoliston kunnon ja siten myös ruoansulatuksen kanssa ongelmia. En voinut esimerkiksi syödä edes lehtisalaattia ilman mahanpuruja! Otinkin heti alussa käyttöön lääkärini suosittelemat ruuansulatusentsyymit ja probiootit. Smoothieita tein (ja teen yhä) myös usein, sillä se on jo valmiiksi osittain pilkottua ravintoa. Silti pitää muistaa "pureskella" hyvin.



Stressinhallinta

Lisämunuaisuupumus on liiallisen stressin oire. Sen taustalla oleva syy olisi tärkeää selvittää. Mikä aiheuttaa stressiä, miksi? Tämän koin ehkä haastavimmaksi kaikista. Olin jatkuvasti ahdistunut, jännittynyt ja stressasin paljon, lähes kaikkea. Mutta jotta uupumuksesta voi toipua, on keksittävä jokin keino hillitä tätä kaikkea. Minulla rauhoittumiseen auttoi:

-Lakkakääpä eli reishi (suosittelen lämpimästi FSF:n Instant Reishi -teetä)
-Ruusunjuuritee sekä -uute
-Lakritsinjuuri
-Meditaatio ja syvähengitykset
-Ajattelutapojen muuttaminen

Sunnuntai-illan rauhallista viettoa Reishi -teen, kynttilöiden ja hyvän kirjan kanssa.

Edellä mainitut valmisteet ja yrtit auttoivat, mutta lopullisesti pääsin turhasta murehtimisesta ja jännittämisestä Uskalla Innostua:n järjestämän Rohkea toteuttaja -valmennuksen jälkeen. Tuo valmennus muutti ajattelutapani ja elämäni täysin, ja olen todella kiitollinen että pääsin mukaan. Valmennuksessa sisäistin, että oikeasti ei ole mitään väliä mitä muut ajattelee, ja mikään ei ole loppuviimeksi niin vakavaa. Maailma ja elämä on ennemminkin suuri leikkikenttä! Nykyään keskityn murehtimisen sijasta positiivisiin asioihin. Se, mihin antaa energiaa, alkaa kasvaa - murehtimalla vaan paisuttaa ikäviä asioita. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, eikä minullakaan muutos tapahtunut sormia napsauttamalla, vaan se vei aikaa. Eikä joka päivä ole yhtä ruusuilla tanssimista. Silloin täytyy vaan luottaa, että kaikki selviää aikanaan.

Minulla stressin taustalla oli menneisyydestä lisäksi vielä syvempiä asioita, jotka oli jossain vaiheessa vain käytävä läpi. En ennen ymmärtänyt, kuinka suuri vaikutus niillä olikaan tähän päivään.

Ajattelutavan muutokseen voin myös suositella ylläolevassa kuvassa näkyvää Robin Sharman kirjaa nimeltä Munkki joka myi Ferrarinsa. Asia on minule sinänsä tuttua, mutta huomaan silti inspiroituvani kirjasta valtavasti! Suosittelen lämmöllä jos vähääkään kiinnostaa. :)


Lisäravinteet, yrtit, superfoodit



Pelkkä puhdas ravinto ei välttämättä riitä toipumiseen. Minulla oli käytössä muutamia lisäravinteita/yrttejä/rohdoksia. Osa suosituksista tuli suoraan lääkäriltäni, osan löysin itse:

-Ortho Adapt (yllä kuvassa)
-Ruoansulatusentsyymit ruoansulatuksen optimointiin (Super Enzymes, alla kuvassa)
-Tehokkaat probiootit ts. maitohappobakteerit
-Ruususuola
-B-vitamiinit (Solgarin B-complex)
-C-vitamiini, esim. Madre Labs
-L-glutamiini
-Milk Thistle eli Maarianohdake (tinktuura)
-Ashwagandha
-FSF Corcyceps tuomaan tarvittaessa energiaa (esim. Sienikauppa.com:sta)





Muut kikat

Välillä tuntui kuin koko aineenvaihdunta ryömisi tervassa. Olo on todella, todella epämukava, kun tuntuu että keho on pysähdyksissä, ruoka ei sula ja jopa ajatuksen kulku on tahmeaa. Tähän koin avuksi kylmät suihkut (saavat veren ja aineenvaihdunnan kiertämään), rauhallisen kävelyn sekä venyttelyn. Raskasta liikuntaa kannattaa nimittäin välttää muutenkin uupuneen kehon vuoksi. Jälkeenpäin mietittynä suosittelisin lämpimästi myös putkirullausta (foamrolling), se tuo ihanan olon. Katso esimerkiksi ihanan Leeni Viion blogista lisää. Samoin jooga on varmasti hyvä idea. Paikoilleen ei kuitenkaan kannata jäädä, niminim. kokemusta on. :)



Aamuisin join ja juon yhä ison lasillisen (lähde)vettä, johon sekoitan noin 1/2 - 1tl ruususuolaa ja puristan sitruunamehua. Tästä on tullut tapa, johon olen jäänyt koukkuun! Nykyään heitän lisäksi sekaan Opti-MSM -jauhetta.

Lepää kun siltä tuntuu ja vähennä työtaakkaa jos mahdollista. Vietin itse välivuoden lähinnä hoitaessa itseäni.

Viimeisempänä muttei vähäisempänä mainitsen unen. Se tuntuu olevan kovin aliarvostettua. Sain kokea unen tärkeyden, kun valvomisen jälkeen seuraava päivä oli aivan kaamea, mistään ei tullut mitään. Nykyään valvominen ei enää aiheuta yhtä ikävää olotilaa, mutta en silti pidä myöhään kukkumisesta. Pyrin menemään nukkumaan joka päivä klo 21-22 aikoihin. Unen tärkeydestä voi lukea hiljattain julkaistusta, mahtavasta Biohakkerin käsikirjasta.



Tässä siis joitain hyväksi kokemiani vinkkejä. Lisää tietoa lisämunuaisuupumuksesta löytää esimerkiksi Helsinki Paleon Podcasista nro. 12, kohdasta [36:44]. Ja jos englanti taipuu niin Chris Kresseriltä löytyy myös erinomaista ja ajantasaista tietoa, esim. tästä (engl. adrenal fatigue).

Toipuminen vie aikaa, mutta kannattaa muistaa että toisaalta tilaan ei varmaan ole tultu hetkessä. Itse odotin kipeästi paranemista, vaikka tiesin että se voi kestää kauan. Kun lopulta hyväksyin asian, että keho korjaa itsensä omaa tahtiaan, tuntui paraneminen alkavan kunnolla. Nyt diagnoosista on kohta 1,5 vuotta, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen tuntenut itseni aidosti terveeksi ja hyvinvoivaksi. Silti välillä kun alkaa mennä liian lujaa, huomaan tuttujen oireiden palaavan. Silloin tietää että pitää hiljentää. Yksi tärkeimmistä opeista tuntuukin olevan kehon viestien kuuntelu.

Lopuksi toivotan paljon tsemppiä ja voimia kaikille lisämunuais- ja kilpirauhasjuttujen kanssa painiville! Toivon, että postauksesta on apua. Kysymyksiä saa toki heittää jos jotain nousee mieleen. :)

perjantai 3. tammikuuta 2014

Joulu 2013


Joulu ja Uusi Vuosikin tuli ja meni ohi vauhdilla. Vaihtunut vuosi tuntuu raikkaalta ja no, uudelta. Täynnä suunnitelmia, ajatuksia ja tavoitteita. :) Palailen silti vielä hetkeksi joulunaikaan muutamien kuvien muodossa.

Meillä joulu sujui mukavasti ihan perheen kesken. On harvinaista herkkua että koko perhe ollaan koolla, niin kyllähän siitä ajasta sitten nautitaankin!



Tein toiselle veljelle viljattoman ja maidottoman joulukalenterin Punnitse ja Säästä -kaupan tarjonnasta. Tavalliset suklaajoulukalenterit ei enää nappaa kun on tottunut laadukkaan tumman suklaan ja raakasuklaan makuun. ;)


Piparit kuuluu jouluun, joten tuli kokeiltua sellaisten tekemistä paleoversiona mantelijauhosta. Kivasti onnistui, maistui myös non-paleo -ihmisille. :) 

Ohjeet kaivelin netin syövereistä ja muokkasin omaksi. Mantelijauhojen lisäksi sekaan meni itse rouhittua pellavansiementä, kookoshiutaleita, kookosjauhoa ja arrowjuurijauhoa. Harmikseni totesin että jostain syystä tuo kookosjauho ei sovi minulle, saan sen syömisestä huonon olon. Toisiin versioihin laitoinkin sitten kuorituista hampunsiemenistä tekemääni rouhetta ja nekin onnistuivat - ilman huonoa oloa.


Melkein joka päivä pelattiin lauta- tai korttipelejä. Kuvassa Carcassone Etelämeri. Tosin nappuloiden ja laattojen asettelu on lavastettu, ei sitä oikeasti noin pelata. ;)


Jouluun kuuluu toki myös suklaa, tässä Heikki Ruususen raakasuklaita. Oli taivaallisen hyvää!


Ja kuva tekemästäni hyasinttiasetelmasta Strömsön inspiroimana. Tätä oli hauska tehdä, aion ehdottomasti ottaa uusiksi ensi jouluna. :)


Lahjaksi tuli muutama keittokirja, pääsee taas kokkailemaan ja kokeilemaan uusia ruokia. Me likes! Noudatan siis paleota, mutta silloin tällöin teen hyppäyksiä ja kokeiluja raakaravinnon puolelle. En ole raa'alle kokonaan siirtymässä, mutta jos joku kiva resepti löytyy paleona niin ilman muuta kokeilen. :)


Ja se juttu mitä odotin ehkä eniten.. Uusi (oikeasti pyynnöstäni vähän käytetty) puhelin, joka toimii täydellisesti, jonka näyttö ei ole säröillä ja siihen saa ladattua appeja - ihan luksusta! Olen tykännyt valtavasti, iso kiitos vaan joulupukille! Nyt on muuten meikäläiselläkin Instagram -tili, tuolta sivupalkista voi klikkailla halutessaan sinne.

Sellainen oli joulu 2013 - vaikka olikin lumeton, täynnä silti iloa, lämpöä ja onnea. Uudesta vuodesta ei nyt ole koneella kuvia (puhelimessa kylläkin), jos saan ne ulos niin ehkä heitän tännekin.. Joka tapauksessa, mahtavaa alkanutta vuotta kaikille! :)