maanantai 10. syyskuuta 2012

Åland 2012: viides päivä

Ja tästä lähtee viimeisen päivän selostus reissultamme. :)



Viidentenä päivänä oli jälleen aikainen herätys, kun laivalle piti ehtiä ajoissa. Seuraava kun menisi vasta 6 tunnin päästä, eikä pikkuisella Lappolla ole erityisemmin tekemistä. Mutta tosiaan, laivaa odotellessa otin taas kameran esiin ja räpsin laiturilta viimeiset kuvat Lapposta.


Sieltä se tulee jo!





Ihan heti ei päästy ajamaan sisään, täytyi odottaa että saatiin lupa.




Ja jälleen laivassa. :)



Ja niin jäi Lappo taakse. Ehkä palaamme vielä joskus. :)



Reilu puolituntinen matka kului jälleen sisällä istuen ja merimaisemia katsellen.


Jokaisessa isommassa laivassa/lautassa oli tämmöinen kioski, tarjonnaltaan suhteellisen samanlaisia kaikki. Eli ei juuri mitään syötävää tiukkaa paleota noudattaville. :D Lähinnä löytyi pullia, munkkeja, voileipiä, limsaa, trippejä ja karkkia.. Onneksi oli omat eväät. :)


Alhaalla laivassa oli autot ja muut kulkuneuvot, ja niiden meno laivaan aina ohjattiin sen mukaan minne saarelle oli menossa.


Moottoripyörät. :) Matkan ajaksi ne aina tuettiin tuommoisilla puupalikoilla. Lautoilla näkyi muuten yllättävän paljon muita moottoripyöräilijöitä.


Ja jälleen liikkellä, nyt Brandössä. Ajelessamme tämän saaren läpi halusin pysähtyä ottamaan parit kuvat kauniista maisemista.





Isä ja veli siellä jo odottelevat koska jatkettaisiin matkaa.. :D Miten niin uppoudun aina kuvailemaan?


Ja vielä oli luvassa yksi laivamatka, noin puoli tuntia tämäkin. Saavuttiin mukavasti 4 minuuttia ennenkuin laiva lähti. Minun kuvailullanihan ei ollut mitään tekemistä tämän jämptin aikataulun kanssa.. Hups. Mutta ehdittiinpä kuitenkin! ;)

Ylllä ei-niin havainnollistava kuva laivan sisätiloista (kabinetista?). Penkkejä oli mukavasti ja sisällä oli kiva istua sekä keventää vaatetusta.


Viimeinen kuva reissulta. Tämän risteilyn jälkeen oli vielä parin minuutin lossimatka, jonka jälkeen saavuttiin Kustaviin. Siitä jatkettiin Taivassaloon, josta isän ja minun sekä veljen matkat erkanivat veljen ajaessa takaisin pk-seudulle.

Sen pituinen se. Ihastuin kovasti Ahvenanmaahan, ja haluaisin vielä joskus käydä siellä uudelleenkin. Polkupyörälläkin tehtävä reissu voisi olla aika kiva... No, saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti