lauantai 6. lokakuuta 2012

Ilman tietokonetta

Vietin keväällä päivän ilman elektroniikka, ja se tuntui todella hyvältä. Eilen tuli taas vietettyä pitkästä aikaa tietokoneeton päivä - ja kylläpä teki hyvää! Sain tehtyä niin paljon kaikkea enemmän, kun "ei ole mitään tekemistä" -hetkinä ei voinut turvautua netin epämääräiseen selailuun. Yksi tietokoneeton päivä viikossa olisi oikein hyvä tapa, sen verran hyvä fiilis tuli. :)

Yleensä datailen läppärillä, mutta esimerkiksi käsitellessäni kuvia on käytössä iso näyttö.

Mistäkö taas innostuin tähän? Lueskelin Joona Luostarisen loistavaa minimalismi.fi -sivustoa ja eteeni osui teksti addiktiosta. Postauksesta erityisesti seuraava lause sai minut toden teolla pysähtymään:

"Kuinka moni parhaista muistoistasi on tapahtunut televisiota katsellessa, nettiä selatessa, puhelimessa puhuessa tai muuten informaatiota sisäänottaessa?" -minimalismi.fi

En ole ikinä aiemmin tullut tätä ajatelleeksi, mutta se on niin totta. Parhaimpia muistoja ovat yhdessä vietetyt hetket perheen ja ystävien kesken. Totta puhuakseni en muista juuri yhtään mukavaa muistoa  vaikka telkkaria katsoessa.

Suosittelen muuten lukemaan minimalismia enemmänkin, siellä on loistavia tekstejä liittyen mm. tavarapaljouteen ja siitä luopumiseen. Olen saanut sieltä (ja minimalismin uutiskirjeistä) useasti inspiraatiota vaikka siivouksen aloittamiseen. :)

Tämä oli tämmöinen pikapostaus, palaillaan taas pidemmin kirjoitteluin. :) Viettäkäähän mukava sunnuntai läheisten kanssa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti