keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Smoothien SM -kilpailut 2013



Nyt vihdoin postaus Smoothien SM-kisoista, olkaa hyvät:

Saavuin junalla Tampereelle ja sieltä tapahtumapaikalle Koskikeskukseen hiukan yhdeksän jälkeen. Järjestäjiä oli jo paikalla ja kun ei muutakaan tekemistä ollut tarjosin apuani, sillä itse tapahtuman oli määrä alkaa vasta klo 10 jälkeen.

Oli kiva voida autella, autoin mm. teippaamaan pöytiin valkoiset liinat. Samalla bongailin ympäriltä ihmisiä superfood- ja hyvinvointipiireistä, oli enemmän kuin kiva tutustua heihin paremmin. Niin ja Vitamix -laatikoita oli ruhtinaalliset määrät! Vielä joskus omastakin keittiöstä löytyy tuo blendereiden Ferrari, Vitamix. Siihen asti mennään Gizmolla. ;)



Sponsoreiden pöytien kasaamista.




Kymmeneen mennessä paikalle oli saapunut lähes kaikki kilpailijat. Meille esiteltiin Vitamixin käyttö, mikä oli hyödyksi kun ainakaan itse en ollut aiemmin sitä käyttänyt. Seuraavaksi kaikki yhdeksän semifinalistia jaettiin kolmen hengen ryhmiin, jotka esiintyisivät tasatunnein klo 11 alkaen. Jokainen kilpailija olisi siis lavalla yksitellen tekemässä oman semifinaalismoothiensa, aina kolme peräjälkeen ja smoothiet vietäisiin suoraan tuomareille maisteltavaksi. Jättäydyin loppupäähän kolmanteen ryhmään, jotta näkisi hiukan muiden esityksiä ja voisi rauhassa valmistautua.

Odotellessa omaa vuoroa katsoin muiden esiintymisiä, maistelin smoothieita ja juttelin ihmisten kanssa. :) Jossain välissä kävin hakemassa Tampereen kauppahallista herkullisen salaatin The Salad Baarista, suosittelen! Otin myös FSF:n Reishiä tuomaan rauhallisempaa oloa ja juuri ennen esitystä vähän Cordycepsiä energiaa tuomaan (vaikka sitä energiaa olisi varmaan muutenkin riittänyt adrenaliinin myötä). Kyllä oli muuten myös NLP:n mielenhallinan tekniikoille käyttöä ja suuresti apua ennen esitystä, että sai pidettyä hermot kurissa.

Sponsorit maistattamassa smoothieita ja omia tuotteitaan

Tuomaristo lavalla

Lopulta oma vuoro läheni. Mittasin smoothien ainekset valmiiksi, jotta lavalla ei tarvitsisi miettiä mittoja tai muuta. Alussa tapahtuman juontaja myös vähän haastatteli ja kyseli kaikenlaista. Otin esitykseni tavoitteeksi olla iloinen ja energinen, ja siihen auttoi tanssittava Maroon 5:n biisi Moves like Jagger. :D Yleisökin lähti ilokseni mukaan esitykseen ja oli kyllä hauskaa kun annoin vaan mennä fiiliksellä. :) Suorituksen jälkeen sai istahtaa ja huokaista helpotuksesta, koitos oli ohi! Sitten vaan jännittämään ketä valittaisiin finaaliin..

Finalistit julkistettiin meille kilpailijoille aika pian viimeisten smoothieiden maistatuksien jälkeen. Suureksi yllätyksekseni minä olin yksi finalisteista! Hetken päästä myös osa tuomareista tuli onnittelemaan jatkoon päässeitä, he eivät siis tienneet kuka pääsi finaaliin, koska he olivat muualla smoothieiden teon ajan ja maistoivat anonyymejä smoothieita.

Kovin paljoa ei jäänyt aikaa jännittää, kun piti alkaa suunnittelemaan finaalia. Meidän tehtävänä oli siis valita 2 omaa ainesta ja sponsoripöydältä vapaasti raaka-aineita ja tehdä niistä smoothie 5 minuutissa. Myös yhtä yrttiä kolmesta piti käyttää (valitsin persiljan). Onneksi saimme käydä etukäteen kurkkimassa sponsoripöytää ja miettimässä reseptiä.

Sitten koitti finaali, ja me kaikki kolme olimme samaan aikaan lavalla. Oli minuutti aikaa hakea sponsoripöydältä raaka-aineet ja sitten lähti 5 minuutin valmistusaika. Tässä valitsemani raaka-aineet: mustikat, schisandra -marjat, inkivääri, taatelit, kookosnektari, persilja, karpalot, suola, FSF:n Maitake ja Drive sekä lähdevesi. Enpä ole tainnut eläissäni tehdä niin nopeasti smoothieta!


Tästä se lähtee, finaali. :)

Oli hauskaa ja hyvä meininki!

Muuten sujui ihan hyvin, mutta tuli vähän hankaluuksia smoothien rakenteen kanssa. En halunnut lisätä liikaa vettä, ettei koostumuksesta tulisi liian löysää, mutta ajan loputtua tajusinkin että lisäsin aivan liian vähän vettä. Lopputulos muistuttikin enemmän hilloa kuin smoothieta. :D No, niillä mentiin ja tuomareille maistiaiset. Sitten sai taas huokaista ja istahtaa alas juomaan lähdevettä.

Tuomariston maistellessa ja pohtiessa sijoituksia esiintyi RudiRok beatboxaten ja standuppia heittäen. Aika talenttia. :) Sitten koitti palkintojen jako. Menimme kaikki kolme finalistia lavalle ja saimme tuomareilta lyhyen analyysin smoothieistamme. Mielipiteet vaihteli, jokaisen smoothie oli jonkun mielestä paras ja toisen mielestä ei. Ihan hyvä niin.

Porukkaa oli ihan mukavasti seuraamassa. :) Kuva hetkeä ennen lavalle nousemista. 
Jaakko analysoi finaalismoothieita ennen sijoituksien paljastamista.

Jännittynyttä odottelua..
Kolmanneksi sijoittui toinen finalisteista, Jere, joten se tarkoitti että olisin joko ensimmäinen tai toisella sijalla. Ja toiseksi lopulta tulin, olin aivan hurjan iloinen ja onnellinen! Pelkästään se että koko kisoihin pääsi oli huippujuttu, mutta että vielä toiseksi.. Hurjaa!!




Kaikki yhteiskuvaa varten lavalla, hauska tilanneotos. :)

Palkinnoksi sain taulun, läjän lahjakortteja ja laatikollisen Big Tree Farmsin tuotteita. Oi onnea! Olo oli ja on yhä äärettömän onnellinen ja kiitollinen. <3 Koko päivä oli lyhyesti sanottuna unelmien täyttymys.

Yhteiskuva Heidi Kuusiston ja Heikki Harjun kanssa. :)

Sain kisoissa vielä kutsun jatkoille ja sinnehän oli päästävä. Kilpailujen jälkeen teki hyvää käydä läheisessä puistossa syvähengittelemässä raikasta ilmaa ja rauhoittumassa. Se tuli tarpeeseen kaiken hulabaloon jälkeen. Siitä käytiin katsastamassa jatkopaikan lokaatio ja mentiin syömään Gopaliin, jossa ystävällisesti minulle tehtiin spesiaaliannos paleosti. Oli hyvä palvelu ja ruoka! Maha täynnä oli hyvä suunnata jatkoille, jotka kruunasivat koko päivän. Oli aivan mieletöntä päästä tutustumaan vielä paremmin kaikkiin mahtaviin tyyppeihin superfood- ja hyvinointipiireissä. :)

Summa summarum, päivä oli yksi elämäni parhaista! Nyt tuntuu että taivas on vaan rajana, kun on ylittänyt itsensä ja tutustunut huippuihin ihmisiin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, voi vaan arvailla mitä kaikkea tulevaisuus mahtaakaan pitää sisällään...

Suuri ja lämmin kiitos vielä kaikille tapahtuman järjestäjille, tuomareille, sponsoreille, taustajoukkoina toimineille Heidille ja Heikille, tsemppaajille ja muuten vaan hengessä mukana olleille! Samaan hengenvetoon vielä onnittelut voittajalle ja kolmanneksi sijoittuneelle, sekä kaikille jotka pääsivät semifinaaleihin asti!

Ensimmäiset kuusi valokuvaa otti allekirjoittanut, loput Heikki Harju ja Heidi Kuusisto - Kiitos!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti