maanantai 10. kesäkuuta 2013

Päivitystä



Heti alkuun kiitos kaikille Puhdistamon kisassa pääsykoekeksieni ohjetta äänestäneille! :) Voittoa ei tullut, mutta se ei haittaa. On aina hauska osallistua erilaisiin kisoihin.

Taas on menty blogin puolella hetki hiljaiseloa, mutta se ei tarkoita ettei oikeassa elämässä olisi mitään tapahtunut. Oikeastaan päinvastoin, tuntuu että elämä kiitää hurjaa vauhtia eteenpäin! Muutoksia riittää ja minä hyppään innolla mukaan. :)

Kokosin kuvina hiukan viimeisten viikkojen tapahtumia..


Olen kylvänyt kasvimaalleni mm. kaskinaurista ja lehtikaalia. Kyllä niitä taimia tuolla rikkaruohojen seassa kasvaa. ;) Rikkaruohoja olen siksi jättänyt, että ne menee myös ruoaksi. :D

Kuvan etualalla kolmessa ruukussa chlejä, toisessa parvekelaatikossa yrttejä ja toisessa salaattia. :)

Niin ja etualalla myös näkee, että laatoitusta on purettu. Taloyhtiössämme on meneillään sokkeliremontti, siinä syy. Muutoksia siis riittää.


Yksi isoimmista askeleista vähään aikaan oli luopua kissastamme. It's time to move on. Päätös oli vaikea, mutta nyt tuntuu hyvältä - kissakin ansaitsee toteuttaa käyttäytymistään: juoksennella vapaana ulkona eikä neljän seinän sisällä. Onneksi kisu pääsi aivan ihanaan kotiin ja voimme käydä katsomassa sitä. :)

Jottei väärinymmärryksiä tulisi, painotan vielä että asia oli pitkään ja monelta kantilta mietitty. Eikä sitä voi koskaan tietää täydellisesti toisen ihmisen elämäntilannetta. :)


Tilasin iHerbistä lisäravinteiden lisäksi mm. shampoota+hoitiksen joihin tykästyin..


Ennen pääsykokeita keräilin vaahterankukkia ja bongailin niistä kameran linssin läpi muurahaisia. Kukat menivät lopuksi kuivuriin.


Lisäksi olen tehnyt sitä mitä rakastan: kuvannut luontoa. Ja odotellut nokkosten siementen kehittymistä. :) Ja myös syönyt niiden lehtiä muutenkin.


Kuvaamisen yhteydessä olen innostunut kesästä, siitä miten joka viikko uusi kasvi aloittaa kukinnan, tuoksut tuovat muistoja mieleen ja ihastellut luonnon värikkyyttä sekä kauneutta.



Pieni lepohetki kukkulalla aamuisen kuvaamisen yhteydessä, plus meditaatiohetki aamuauringosta ja lintujen laulusta nauttien.. Fivefingersit toki jalassa. :) En tiedä juuri parempaa alkua päivälle.


Lisäksi olen fiilistellyt kesää melkeinpä enemmän kuin koskaan; Olen keräillyt villivihanneksia, juossut nurmikolla paljain jaloin, tavannut uusia ihmisiä, nauttinut hyvästä olosta ja ollut onnellisempi kuin pitkään, pitkään aikaan. Elämä on ihanaa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti