keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Maatilapuoti Wanha


Kuulin kesällä, että Poriin aukeaa yksi uusi luomukauppa lisää, putiikki nimeltään Maatilapuoti Wanha. Ilahduin uutisesta, sillä mikäs sen parempaa kuin saada Porin luomu- ja lähiruokavalikoimaan lisäystä. :)

Kaupan avattua kävin eräs elokuinen päivä piipahtamassa sisällä liikkeessä. Jo ulkopuoli herätti kiinnostuksen, logokin on hauska ja miellyttää silmää.


Sisältä näytti tältä. Puuta ja raikasta valkoista, vanhan ajan twistillä. :) Pyysin lupaa ottaa parit kuvat ja julkaista blogissa, joten tässä tulee.


Valikoimasta löytyy monenmoista: lihatuotteita, juomia, saippuoita, hedelmiä, herkkuja, teetä.. Monet tuotteista olivat kotimaisia, lähellä tuotettuja. Listaa tuottajista löytyy kaupan nettisivuilta.


Laaja juomavalikoima oli kiva yllätys, varsinkin kesällä olisi mukava maistella uusia virvoitusjuomia.


Pienenä yksityiskohtana ruskeat paperipussit mustalla logoprintillä ihastuttivat allekirjoittanutta. :)





Myös erilaisia pähkinöitä löytyi. Kuvassa kauniiseen lasipurkkiin laitetut pistaasipähkinät.

Hedelmille ja vihanneksille oli myös oma hyllynsä.


Maatilapuoti Wanha löytyy siis osoitteesta Antinkatu 13, 28100 Pori.

Sijainti on torin laidalla, bussilaitureita vastapäätä. Pidin puodista, ja tulee varmasti käytyä toistekin. :)

Jos muuten kiinnostusta olisi, voisin tehdä postaukset kuvineen muistakin Porissa sijaitsevista luomuun ja/tai lähiruokaan keskittyvistä liikkeistä?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti