sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Seesammaito



Näin paleolla ollessa kalsiumin saanti voi joskus mietityttää kun maitotuotteita ei löydy omalta ruokalautaselta. Olenkin innostunut hiljattain pitkästä aikaa seesaminsiemenistä, joista löytyy hurjasti kalsiumia helposti imeytyvässä muodossa. Tämän hetken innostus on seesammaito, josta kroppa saa blendaamisen avulla ravinteet vieläkin helpommin sulatettua ja imeytettyä. Ohjeen löysin alunperin inspiroivasta Uusia Tuulia -blogista.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan seesaminsiememiä liotetaan yön yli vedessä ja aamulla ne huuhdellaan ja blendataan veden + makeutuksen kanssa. Helppoa kuin mikä! Maito tuo mukavaa täyteläisyyttä ja ravintopitoisuutta mm. smoothieihin. Voi sitä toki juoda sellaisenaankin. :)





Seesammaito (resepti Uusia Tuulia -blogista)

2 dl seesaminsiemeniä
8 dl vettä
1-2 rkl hunajaa
1/2 tl aitoa vaniljaa
1. Liota seesaminsiemeniä yön yli, tai vähintään kuusi tuntia. 
2. Huuhtele liotetut siement ja laita ne tehosekoittimeen veden kanssa. Anna tehosekoittimen hurista pieni tovi, niin että siemenet ovat rikkoutuneet pieniksi. Valuta juoma siivilän tai harsokankaan lävitse kulhoon. Purista siemenmassa mahdollisimman kuivaksi.
3. Kaada maito takaisin tehosekoittimeen ja lisää hunaja sekä vanilja. Sekoita tasaiseksi.
4. Kaada maito lasipulloon ja säilytä jääkaapissa. Juoma säilyy hyvänä 3-5 päivää.

Itse en kovinkaan usein jaksa siivilöidä massaa, pieni sakkaisuus ei ainakaan minua haittaa. :)














Ei kommentteja :

Lähetä kommentti