torstai 27. kesäkuuta 2013

Bataattiburgeri


Jussit on juhlittu ja pieneltä moottoripyöräreissulta palattu kotiin. Palailen reissuun vielä tarkemmin kunhan saan kuvat siirrettyä ja muokkailtua - oli meinaan sen verran upea paikka kyseessä! Osviittaa: kyseinen paikka löytyy Turun saaristosta. :)

Mutta mutta, juhannukseksi teki mieli tehdä jotain erilaista ruokaa. Eksyin jotakin kautta tieni ihanaan Torkkuja & Nokkosia -blogiin ja kun bongasin herkulliselta vaikuttavan bataattiburgerin ohjeen, oli sitä pakko kokeilla. Pienin modauksin tosin. :)

Pihvin teinkin burgerin uudella maidottomalla pihviohjeella, ja kansiksi päätyi alkuperäisen ohjeen mukaan uunissa kypsennetyt bataattisiivut.

Ai että, kyllä oli hyvää! Paleolle siirtymisen jälkeen hampurilaiset ovat olleet yksi juttu mitä olen jäänyt kaipailemaan. Nyt niille sai oivan viljattoman ja maidottoman vaihtoehdon. Ensi kerralla aion kokeilla purilaisia meidän perheen perinteisillä täytteillä, johon kuuluu lisäksi mm. suolakurkku ja ananasrenkaat. Mutta tämä oli virkistävä kokeilu ja mintun lehdet toivat ihanaa raikkautta joka haukkaisulla. Suosittelen!


Bataatit (ohje: Torkkuja & Nokkosia)

Osta mahdollisimman pyöreä ja muhkea bataatti. Luomubataatit ovat usein hyvin pieniä, joten voit leikata bataatin myös pituussuuntaan. Pese bataatti kunnolla ja leikkaa siitä sentin paksuisia kiekkoja. Laita ne vierekkäin pellille ja lorauta päälle oliiviöljyä. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes ne ovat ruskistuneet hieman.


Roseepippurilla maustetut kananmunattomat jauhelihapihvit (alkuperäinen ohje: Torkkuja & Nokkosia

-sidosaineeksi muutama keitetty peruna (tai bataattia)
-chili
-valkosipulin kynsi
parin sentin pala inkivääriä
-punasipuli
-tuore rosmariinin oksa
-2tl roseepippureita
-suolaa ja pippuria

Blendaa ainekset tehosekoittimessa (itse jouduin lisäämään hiukan vettä, jotta Gizmo pystyi pyörittämään massaa). Lisää vielä suolaa ja pippuria, ja sekoita seos jauhelihaan (n. 400g). Muotoile pihveiksi ja paista kypsiksi pannulla tai uunissa.

Lisäksi tarvitset hampurilaisen väliin salaattia, tomaattia, tuoretta minttua sekä hiukan sinappia ja ketsuppia. Kasaa purilainen ja nauti!

4 kommenttia :

  1. Voisi kokeilla joku kerta tällaista hampparia, niin ei tulisi mässäiltyä epäterveellisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, suosittelen lämpimästi! Itse tehden saa vielä sellaisen kun haluaa, vaikka suosikkitäytteillä tai sitten voi kokeilla uusiakin juttuja, kuten tässä tuo minttu. :)

      Poista
  2. Heippa! Huomasin, että olit kokeillut bataattiburgeriohjettani :) Mahtavaa, että tykkäsit. Mukavaa syksyn alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Juu, burgeri meni heti kokeiluun ja tykästyin välittömästi, voisikin tehdä taas joku päivä. :) Kiitos ohjeesta sekä kommentista ja mukavaa syksyä myös sinulle! :)

      Poista