sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Puolitoista vuotta paleolla

Havahduin hiljattain siihen, että nyt on porskutettu kohta 1,5 vuotta kivikautistyyppisellä ruokavaliolla! Eikä loppua näy. :) Minulle paleo ei ole vähään aikaan ollut enää pelkkä ruokavalio, se on ennemmin elämäntapa.

Jep, paleosti voi tehdä myös pizzaa. :)

Tämän "merkkipaalun" kunniaksi aloin pohtia ja muistella, mitä kaikkea onkaan muuttunut paleolle siirtymisen jälkeen. Enpä keksinyt kuin positiivisia kohtia:


  • kasvojen iho-ongelmat (lähes akne) katosivat 1kk paleolla olon jälkeen ja iho on sen jälkeen pysynyt kirkkaana
  • epämukavia ilmapallo- ja turvotusoloja ei ole enää lainkaan
  • viikottaiset paniikkikohtaukset ja sen tuoma rauhattomuus ovat poissa
  • aivosumus hälveni
  • hiukset ovat paremmassa kunnossa
  • roskaruokaa tai karkkeja ei yksinkertaisesti tee ollenkaan mieli
  • osaan kuunnella kehoni viestejä paremmin (esim. osaan hellittää kun stressaan liikaa ja huomaan nopeasti jos on vaikka tullut altistusta gluteenille)

Smoothiet on parhautta!

  • arvostan ruokaa enemmän ja olen kiinnostunut entistä enemmän sekä luomusta että lähi- ja villiruoasta
  • nautin kovasti ruoanlaitosta ja uusien makujen kokeilusta
  • kun olo vihdoin parani, jaksoin alkaa miettiä myös muutakin kuin oirelua ja aloin ymmärtää termiä keho-mieliyhteys. Siihen ja itsensä kehittämiseen olenkin viimeaikoina perehtynyt yhä enemmän
  • otin itse vastuun omasta terveydestäni ja lähdin selvittämään jäljelle jääneitä oireita, jotka eivät pelkällä ruokavaliolla helpottaneet. (vastaus oreisiin löytyi lopulta lievästä lisämunuaisuupumuksesta)
  • kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista on tullut suorastaan intohimo. Olen opiskellut paljon kaikenlaista aiheeseen liittyvää, löytänyt kiinnostavia blogeja ja ihmisiä, lukenut tutkimusartikkeleita ja alkanut fanittaa mm. Helsinki Paleota ja Chris Kresseriä
  • kiinnostuin luonnollisesta liikkumisesta
  • olen kriittisempi kuin ennen ja selvitän itse faktatiedot, joiden pohjalta muodostan omat mielipiteeni ja teen valintani asiassa kuin asiassa. Toisinsanoen en purematta niele jokaista väitettä
  • arvostan kehoani enemmän kuin koskaan
  • tuntuu, että kuulun johonkin suurempaan ryhmään :)



Kuvassa raw- herkku: viikunalakritsi



Kaikki kohdat ovat tärkeitä minulle ja ovat osana siinä, kuka olen. Jos näitä kuitenkin pitäisi rankata tärkeysjärjestykseen, ensimmäisten joukossa olisi varmaan hyvä olo, paniikkikohtausten poisjäänti, kehotietoisuus sekä ihon paraneminen.

Kuten rivien välistä voi ehkä lukea, minulle paleo on tuonut suunnattoman avun koko elämääni ja uskon siihen myös tieteellisten faktojen enkä mututuntuman perusteella. Yhtäkaikki, jokainen ihminen on yksilö ja kokeilemalla selviää mikä toimii itsellä. Varmasti jatkossakin tulee kokeiltua erilaisia juttuja, mutta uskon että perustana silti säilyy evoluutioajattelu.

4 kommenttia :

  1. Juuri noin! Voin allekirjoittaa lähes kaiken.

    VastaaPoista
  2. Mahtavia tuloksia sinulla, itselläni on täysin samanlaisia kokemuksia. Osittain samoista asioista ja osittain eri teemoista. Paleo on tosiaan prosessi, jossa ajan myötä asioita sisäistää entistä paremmin päivä päivältä. Aluksi on niin paljon sulateltavaa, että ähky meinaa tullakin yläkertaan.

    Ihmettelen, miten näitä hyvän olotilan tuloksia vaan pyritään dissaamaan ja mitätöimään. Ihan kuin ne eivät olisikaan totta. Kokemus vaihdoksesta on tosi henkilökohtainen eivätkä epäilijät sitä koskaan tule ilman kokeilua ymmärtämäänkään. Pidetään lippua korkealla silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa kuulla! Tiivistit todella hyvin paleon määritelmän, allekirjoitan täysin. Tuntuu että vielä nytkin joka päivä oppii uutta. :)

      Olen ihan samaa mieltä! Jos vain kuukaudeksikin uskaltaa heittää ennakkoluulot ja oletukset romukoppaan ja avoimena kokeilee paleota, ei häviä mitään - päin vastoin. Vaatii toki rohkeutta ja tahdonlujuutta, mutta lopussa odottaa kiitos. Harmittavasti moni tuntuu jättävän tekemättä tämän hypyn tuntemattomaan ja jää paitsi hyvästä olosta. Mutta pidetään tosiaan lippu korkealla ja kerrotaan eteenpäin omista kokemuksista! :)

      Poista