On aika huikea fiilis huomata, että kokajan ollaan menossa parempaan päin, vaikka joskus tulisikin hiukan takapakkia. Eli siis olen paranemassa! Olen hiljattain saanut siitä häivähdyksiä ja olen todella onnellinen sekä kiitollinen. :)
Ja ne paranemiseen viittaava asiat...
-Viimeisimmällä Sovijärven vastaanottokerralla verenpaineeni oli jo reilussa kuukaudessa muuttunut paremmaksi, jei! Olenkin huomannut, että enää ei pyörrytä melkein lainkaan noustessa tuolilta. Ennen piti olla kumarassa hetki kun alkoi silmissä heti nousemisen jälkeen mustua.
-Joulun aikoihin eräänä päivänä oli kummallista tajuta, että suolanhimoni oli laantunut. Mieleni ei tehnyt suolaa, ei sitten yhtä hippustakaan. Ja yleensä kun olen tottunut ripottelemaan himalajan tai kalaharin suolaa oikein olan takaa vielä lautasella olevalle ruoalle ja nauttinut täysin siemauksin. Tuo tapaus meni kylläkin ohi, ja käytän laadukasta suolaa yhä aika runsaasti.
-Välillä on päiviä, jolloin olo on energinen ja tuntuu että voisi tehdä vaikka mitä! Sitä oikein sunnittelee mitä kaikkea tekisi mieli tehdä. Näinä päivinä keskittymiskykykin on parempi. Yleensä seuraava päivä onkin ei-niin-energinen, mutta olen silti iloinen näistä yksittäisistäkin hyvistä päivistä.
-En ole pitkään aikaan muistanut millainen "entinen minä" oli, minä ala- ja yläasteella. Nyt olen saanut muistutuksia häivähdyksinä ja fiilis on huikea! Ehkä siis yksi hienoimmista kokemuksista on ollut tuntea jälleen näyttämisen halua. Yläasteella ja sitä ennen kun rakastin haasteita. Halusin suoriutua annetusta haasteesta mahdollisimman hyvin, jopa ylittää itseni. Silloin tekeminenkin on todella mielekästä kun aidosti haluaa oppia ja tehdä parhaansa. Minulle haaste tarkoitti vaikka koulussa kokeita, tai kokeillessa seinäkiipelyä päästä seinän ylös asti. Nyt joululomalla huomasinkin, että haluan palavasti osata soittaa pianoa hyvin ja oppia saksaa kunnolla, joita molempia siis olen syksystä käynyt kansalaisopiston kursseilla, mutta tällaista tunnetta ei vielä ole ollut. Tekemisen meininki on ihan eri, kun mukana on oppimisen ilo. Lisäksi toinen veljeni opetti jouluna koodaamista ja siitäkin tuli vahva tunne, tämän haluan oppia hyvin.
En ehkä ihan osannut selittää kunnolla, mutta minulle yleensä ominainen palava tahto ja halu tehdä asioita puuttui koko lukion ajan ja vielä nyt sen jälkeenkin. Ehkä siksi opsikelukin meni ennen lukiota paremmin. Juuri lukiota ennen ja lukion aikanakin tapahtui monia stressaavia asioita, joten silloin jo taidettiin olla menossa kohti tätä lisämunuaisuupumusta.. Mutta nyt olenkin hurjan kiitollinen ja tietysti myös onnellinen, kun näitä viitteitä ja häivähdyksiä paremmasta on alkanut ilmenemään. :)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti