sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulu paleosti vietettynä


Joulu tuli ja meni ja kohta onkin uusi vuosi - mutta palataanpa vielä hetkeksi jouluun..

Meillä joulun vietto sujui mukavasti. Oli ihanaa saada viettää aikaa koko perheen kanssa ilman kiirettä ja stressiä. Myös jouluruokailut sujuivat hyvin ja täysin paleosti meikäläisen osalta. :) Muut perheenjäsenet kun eivät kivikautista ruokavaliota siis noudata.

Yksi tärkein herkku joulussa on aina ollut rapeat, mausteiset joulupiparit. Teinkin ihan vaan itselleni raw-joulupipareita ennen joulua. Käytin CocoVin sivuilta löytynyttä ohjetta, mutta korvasin mantelijauhot (saan pähkinöistä huonon olon) hienonnetuilla kookoslastuilla+kookosjauhoilla. Piparit onnistuivat hyvin, kuivaamalla niihin sai kaipaamani rapeuden. Nam!

Kokeilin myös kuivata bataattia ja jauhaa niistä jauhoa. Ilokseni se onnistui, ja yhdistämällä kookoshiutaleita ja -jauhoa sekä bataattijauhetta sain jauhot uunissa paistettaviin pipareihin. En enää muista millä ohjeella ne tein, mutta hyviä tuli. Tosin ne katosivat parempiin suihin joten kuvaakaan ei ole. :D Näissä kuvissa siis yllä mainitut raw-piparit.




Meillä on ollut jo kauan perintenä syödä riisipuuroa sekahedelmäsopalla heti joulurauhan julistuksen jälkeen. En itse voi riisipuuroa syödä (paitsi maito, myös riisi aiheuttavat huonon olon), joten pohdiskelin vaihtoehtoa. Mieleeni tuli perunajauhoista tehdyt Helmi -puurosuurimot, joita olen ennenkin käyttänyt. Eivät ihan istu paleoviitekehykseen "aidon ja alkuperäisen ruoan" tasolla, mutta muuten kyllä, joten sallin ilomielin tämän pienen ilon itselleni. :)

Maidon korvikkeena olen ennenkin käyttänyt kookosmaitoa, joten mietin miksipä ei myös puuroa voisi siihen tehdä. Pikaisen googlettelun jälkeen netistä löytyi jopa ohje!


Niinpä keittelin omassa pikkukattilassa puuroni. Koostumus oli ok, maku oli aika.. kookoksinen, mutta kun laittoi tarpeeksi kanelia ja soppaa, peittyi kookoksen maku aika hyvin. Tosin kovin paljoa puuroa ei pystynyt syömään kookoksen rasvaisuuden tuoman täyttävyyden takia. Olo oli muuten hyvä, mutta harmikseni muistin vasta illalla, että kuivatut aprikoosit eivät ole mitään helpoiten sulavaa kuorensa takia. Niinpä illalla olisi voinut olla parempikin olo, mutta aatosta selvittiin silti.

Mutta muuten joulu meni siis hyvin. En syönyt yhtäkään konvehtia, vaan pelkästään tummaa- ja raakasuklaata. Jouluaterialla kinkku jätettiin korppujauhottamatta pyynnöstäni, oli ihan hyvää ilmankin. Lisäksi tein etukäteen porkkanalaatikon tällä ohjeella korvaamalla bataatit porkkanoilla, mikä sekin onnistui ihan mukavasti.

Se oli joulu se. Seuraavassa postauksessa hiukan juttua lahjoista. :) Miten teidän joulunne sujui?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti