sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Villiä ruokaa?

Ennen luennon alkua räpsäisty kuva.

Eilen tosiaan tuli käytyä Woimatilassa Villiä ruokaa? -luennolla, jossa asiaa tuli reilun parin tunnin aikana runsaasti. Osa olikin meikäläiselle tuttua, mutta myös ihan uuttakin asiaa ja ajateltavaa tuli.

Kiinnostuin jo viime vuoden puolella villistä ruoasta ja kirjoittelinkin siitä villiyrttien muodossa blogiini. Ajatus on kiehtova, että ravinteikasta ravintoa voisi kerätä lähiluonnosta - ilmaiseksi. En vaan ole vielä kovin perehtynyt aiheeseen, joten siksikin tämä luento kuulostikin niin kiinnostavalta. Suunnitelmissa kun on ensi kesänä paneutua villiin ruokaan paremmin. :)

Asiaa tosiaan tuli ja kirjoittelin niitä jälleen itselleni myös muistiin. Yleisesti jäi käteen mm. laajempi näkulma oikeastaan kaikkeen. En esimerkiksi ollut ikinä ennen ajatellut, että öljy on niin tärkeässä roolissa myös ruoantuotannossa. Mutta onhan asia niin kun sitä tarkemmin ajattelee. Esimerkiksi hedelmät, joita tuodaan ulkomailta, tuodaan fossiilisen polttoaineen avittamana. Kuten vaikka banaanit, tai sitrushedelmt joita tulee syötyä viikoittain.

Aloin samalla näkökulmalla kyseenalaistaa myös mm. superfoodien käyttöäni. Miksi tuoda ulkomailta vaikka gojimarjoja, kun kotometsistäkin löytyy erilaisia marjoja? Tai tuoda Perusta adaptogeenistä macaa, kun Suomesta löytyy ihan kotoperäisiäkin adaptogeenisiä kasveja? No, en nyt tyystin ole lopetamassa superfoodien käyttöä, mutta laittoi kyllä pohtimaan, vertailemaan ja kyseenalaistamaan asioita!

Mieleen jäi myös, että esimerkiksi voikukanjuuri ja nokkonen ovat melkoisen supereita takapihan kasveja. Nyt en malttaisi odottaa, että pääsen etsimään, maistelemaan ja kokeilemaan eri yrttejä ja kasveja! Toisaalta taas on hyvä, että tässä on vielä jonkin verran aikaa ennen kesää, niin ehtii tutustua aiheeseen lisää.. :)

Luennon kautta kiinnostuin myös lisää riistaruoasta. Aiemmin riistan, kuten vaikka poron tai peuran, syöminen on tuntunut minusta vastenmieliseltä ajatukselta - joskin alkanut varovaisesti kiinnostaa paleon myötä. Mutta nyt uudelleenajateltuna asia on oikeastaan päinvastoin. Ainakin itselleni on eettisesti helpompi hyväksyä, että syön esimerkiksi runsaskantaista metsäpeuraa, joka on saanut itse päättää mitä syö ja missä liikkuu, kuin kasvattaa eläimiä ruoaksi ihmisen ehdoilla. Nykyään kun tuntuu luontevalta ostaa lihaa muovipaketeissa. Ja nimenomaan vaan sitä lihaa, eikä esimerkiksi sisäelimiä ja luita. Edellämainitut ovat myös alkaneet kiinnostaa, mutta vielä en ole uskaltanut kokeilla. Tällä hetkellä erityisesti luut kiinnostavat meikäläistä, ja niistä keitetty liemi. Ehkäpä kevään mittaan uskaltaudun kokeilemaan ja maistelemaan eri juttuja. :)

Lisää juttua villiruoasta löytyy esimerkiksi luennoitsijan Heikki Ruususen blogista nimeltä Villi elo. Myös Keittiökameleontin vanhassa blogissa on ollut villiruoasta juttua Villivihannekset -tägin alta.

Onko ruudun sillä puolella muita villiruoasta kiinnostuneita? :)

2 kommenttia :

  1. Älä syö metsäpeuraa, ko se ei kyllä ole kovin runsaskantainen. Taitaa olla snadisti jopa uhanalainen nykyään ja ainakaan Satakunnasta et saa sitä kyllä mistään. Sen sijaan tulokaslajeja kuten metsäkaurista tai valkohäntäpeuraa voi pistellä hyvin mielin ;) Hirvikin on täysin on kestävällä pohjalla, koska ihminen pystyy säätelemään kantaa ihan mielensä mukaan, eli nostamaan tai laskemaan tarvittaessa. Heikillä meni noi hirvieläimet luennolla vähän sekaisin :) No, sellaista sattuu.. Tältä kannalta ajateltuna myös esimerkiksi fasaani tai rusakko ovat hyviä paisteja, koska ovat tulokaslajeja ja paikoittain melko runsaslukuisia täällä Satakunnassakin.

    Ite metsästelen ja syön lähes kaikkea riistaa, kerään pakuria ja männynsiitepölyä, opettelen mehiläistenhoitoa ja teen viljelykokeita mm. gojilla, stevialla ja ruusunjuurella ym. ym. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista Katajami!

      Ahaa, kiitos tarkennuksesta. :) Pitääpä selvitellä tarkemminkin juuri Satakunnan riistaeläimiä ja niiden kantoja, ettei tule ns. huonoja valintoja tehtyä.. Hyvä pointti tuo hirvi, fasaani ja rusakko, voisi niitäkin ehkä maistaa.

      Vautsi, aika villiä meininkiä! :) Kiitos inspiraatiosta, voisi itsekin kokeilla gojeja, chiaa ym. viljellä tänä kesänä. Siistiä!

      Saakos vielä kysellä, että asutko missä päin Satakuntaa? :)

      Poista