torstai 9. toukokuuta 2013

Kutsu




Piti tulla tännekin ilmoittamaan, että sain hiljattain postitse kutsun korumuotoilun valintakokeseen Lahden muotoiluinstituuttiin! :) JEI!

Ja mikä parasta, valintakoepäivät eivät mene päällekkäin biologian pääsykokeiden kanssa, mitä ennakkoon jännitin. Ihanaa, kuin taakka olisi pudonnut harteiltani.. Seuraavaksi siis jännätään valinta- ja pääsykokeita, joihin on onneksi vielä pari viikkoa aikaa. :) Sitten saa nähdä mitä tapahtuu, minne meikäläinen lopulta päätyy opiskelemaan..

Päätin mielessäni etukäteen, että jos pääsen valintakokeisiin, julkaisen kuvia tekemistäni esivalintatehtävistäni. Joten tässä tulee!

Ylimmässä kuvassa on riipus, joka piti suunnitella tukemaan Vesijärvisäätiön toimintaa. Lisää Vesijärvestä ja -säätiöstä täällä. Riipuksen lisäksi piti tehdä esite, mutta siitä ei nyt ole kuvaa. Korun materiaaleina sähköjohto kupari ja lasiset siemenhelmet (sekä puuvillanyöri).



Tässä kuva lyijykynäraapustuksesta, joka oli toinen tehtävä. Kirkas lasipurkki piti laittaa puolilleen vettä ja tuikata sekaan kolme eri pituista oksaa. Tarkoitus oli tarkastella valoja ja varjoja, pintojen muotoja ja sen sellaista.

Tämä oli minulle ehdottomasti se vaikein osuus. Mutta vaikka itse sanon, onnistui yllättävän hyvinkin kun ottaa huomioon etten ole vuosiin piirtänyt aktiivisesti. Niin ja kuvassa paperi on hiukan taittuneena, kyllä kuvan mittasuhteet oli about oikein. ;)



Kolmas (ja sen alla neljäs) tehtävä. Kuvan epäselvä häkkyrä on siis kananmunateline, joka piti valmistaa viidestä tulitikkuaskista. Tehtävien suunnittelijoilla lienee ollut hauskaa.. :)

Häkkyrän alla on vielä portfolio, joka oli neljäs tehtävä.

Siinäpä ne. Pahoitteluni huonoista kuvista. Ne kun tuli otettua erittäin ajoissa: postin pöydällä juuri ennen pakkaamista, tietysti kännykkäkameralla. Ajoissa taas ja silleen.. Ja koko pakettikin ehti juuri ja juuri postisedälle, joka lähti heti menemään kun oli lähetykseni saanut käteensä. Mutta ehdittiin. ;)

Nyt takaisn biologian pariin. Tajuntaani iski juuri, että eihän tässä oikeasti ole kuin 1,5 viikkoa aikaa lukea. Hui!

2 kommenttia :

  1. Ihan ansaitusti oot päässyt pääsykokeeseen! Vau! Tsemppiä viime hetken rutistukseen!

    http://hilu.blogit.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! Toivotaan että menee kokeet hyvin. :)

      Poista