tiistai 18. syyskuuta 2012

Life Factoryn pirteä juomapullo

 
Ostoslistallani on jo pidemmän aikaa ollut pullo smoothien kuljettamista varten. Olen tähän mennessä käyttänyt lasipulloa, jossa ostaessa oli smoothieta. Tällainenkin puteli kyllä ajaa asiansa, mutta on ehkä hivenen pieni ja korkin kanssa saa välillä pelata.

Muovista pulloa taas en haluaisi käyttää mahdollisten liukenevien yhdisteiden takia. Muistelen kauhulla joskus aiempina vuosina (kun harrastin vielä pikaluistelua), jolloin treeneissä oli mukana valmiiksi lämmitettyä mehua urheilukaupan muovisissa pulloissa. :D Hyi, se mehu maistui muovilta.



No joo, en nyt tarkoita että kaikki säilyttävät lämmintä juomaa muovipulloissa. Enkä väitä varmaksi sitäkään, että pulloista välttämättä liukenee mitään. Itse vaan tykkään sulkea sen mahdollisuudenkin ylimääräisistä yhdisteistä, kuten xenestrogeeneistä, jotka matkivat kehon omia estrogeeni -hormoneja ja siten muuttavat kehon omaa hormonitasapainoa.



Pitkän sepustuksen jälkeen siis haussa oli lasinen juomapullo, lasista kun ei liukene mitään. Lisäksi se on kestävää, sen voi pestä pesukoneessa tai periaatteessa myös kiehuvalla vedellä, sekä kierrättää lasinkeräyksessä. Eli se on ekologinen näissä seikoissa. Se, mikä taas ei ole niin ekoa on valmisustapa. Lasi vaatii korkean lämpötilan sulaakseen ja se taas vie paljon energiaa. Toisaalta yhtälailla muovisten pullojen uudelleenvalmistus vie myös energiaa..

Made in USA
Törmäsin aivan ihaniin Life Factoryn lasipulloihin alunperin muistaakseni Halon blogissa viime syksynä. Siitä asti olen sellaista haikaillut. Pyysin moista joulupukiltakin, mutta se toive pääsi pukilta jotenkin lipsahtamaan ohi. Niinpä kun vihdoin pääsin Helsingin Ruohonjuureen isomman värivalikoiman eteen, ostin pullon itselleni.



Väriksi valitsin ihanan raikkaan ja pirteän vadelman, vaikka hetken kyllä harkitsin turkoosin/mintun väristäkin. Kiva juttu oli myös reilun kokoinen suuaukko, joten pullon pystyy pesemään myös tiskiharjalla. Olen ollut tosi tyytyväinen hankintaan, vaikka ei tämä ihan kauhean halpa pulloksi ollut, hintaa löytyi noin 20 euroa. Mutta toisaalta tosiaan kestävä ja laadukas - ja siitä taas maksan mielelläni enemmänkin. :)


Lyhyesti vielä miinukset ja plussat:

-lasin valmistus vaatii paljon energiaa
-kuljetus USA:sta
-hinta

+kestävyys ja laatu
+lasista ei liukene juotavaan nesteeseen mitään
+kumihuppu auttaa pitämään pullon tukevasti kädessä
+suuri suuaukko helpottaa pesua
+konepestävä
+pirtsakat värivaihtoehdot

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti