sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pakasteongelman ratkaisu


Olen ihan unohtanut esitellä hiljattain erään tekemäni hankinnan - pikkupakastimen!

Jäin viime syksynä harmittelemaan, kun havahduin ihan liian myöhään ehtiäkseni keräämään mustikoita pakkaseen. Puolukoita oli myös tarkoitus kerätä, mutta niitä taas ei millään tuntunut löytyvän. Niinpä ostin pitkin talvea kaupasta pakastemustikoita ja muita marjoja, joka-aamuiseen smoothieen kun niitä upposi kiitettävästi.

Tänä vuonna olen kerrankin ollut ajoissa marjojen kanssa, olen jo useasti käynyt mustikoita noukkimassa ja omista marjapuskista tuli punaherukoita yli oman tarpeen. Vielä olisi tarkoitus puolukassa käydä pariin otteeseen. Ongelmaksi vaan muodostui nykyisen jääkaappi-pakastimen koko; pakkaseen ei millään mahdu niin paljoa marjoja mitä haluaisin, kun vihanneksille ja lihalle täytyy myös löytyä tilaa.

Pohdiskelin jonkun aikaa ratkaisua tilanteeseen ja aloin miettimään pakastearkun hankintaa. Ainoa vaan, että ne tuppaavat olemaan aika isokokoisia.. Kaikeksi onneksi ratkaisu ongelmaani käveli vastaan eräällä kirppiksellä: pikkupakastin!


Pakastin oli siistissä kunnossa ja ilmeisesti toimiva. Hintakaan ei ollut mielestäni paha, rokotti lompakkoa 50 euron verran. Mutta asia, mitä melkeinpä eniten arvostan on, että kyseinen laite on Rosenlewin Suomessa valmistama. :)


Kuvaa sisäpuolelta. Tässä vaiheessa pakastimessa ei ollut vielä paljoa täytettä, pari pussia punaherukoita. Tällä hetkellä se on jo aika täynnä mustikoita, punaherukoita ja kesällä ostamiani mansikoita&vadelmia.

Olen hyvin tyytyväinen hankintaani. Pienehkö kokokin mahdollisti pakastimen mahtumisen talomme yläkertaan, jossa se nyt hurisee hiljaisesti. Nyt saan marjani säilöön talven varalle ja varsinaisessa pakastimessa on vielä tilaa muille kasviksille ja lihoille. :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti